Suomi toisena kielenä -opettajat ry


Ehdota Vuoden 2010 S2-opettajaa!

Onko tiedossasi S2-opettaja, jonka toivoisit saavan tunnustuksen ansiokkaasta työstään? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa hänen työnsä tunnetuksi tekemiseen: ehdota häntä jo kolmatta kertaa valittavan Vuoden S2-opettaja -tunnustuksen saajaksi.
- - -
Lähetä ehdokkaasi esittely viimeistään 5.9.2010 alla olevalla lomakkeella. Myös aiemmin ehdotettuja opettajia voi ehdottaa uudestaan. Pyydäthän myös opettajan suostumuksen ehdokkaaksi.
- - -
Ehdottajina voivat toimia ketkä tahansa, esimerkiksi oppilaat tai opiskelijat, kollegat, esimiehet, työyhteisön jäsenet tai hallinnon edustajat tai em. tahot yhdessä. Ehdokkaiden ja ehdottajien nimiä ei julkisteta ilman lupaa. Tunnustuksen voittanutta opettajaa ehdottanut palkitaan kirjapalkinnolla.
- - -
Vuoden S2-opettaja voi toimia millä kouluasteella tai missä koulutusmuodossa tahansa. Valinnassa kiinnitetään huomiota seuraaviin seikkoihin:
- opettajan innostuneisuuteen ja innostavuuteen,
- opettajan ansioihin S2-alan pedagogisessa kehittämisessä sekä
- opettajan halukkuuteen jakaa osaamistaan ja kokemuksiaan muille S2-opettajille.-
- - -
Vuoden S2-opettaja julkistetaan ja palkitaan Opetushallituksen järjestämillä S2-kehittämispäivillä syksyllä.
Iloista ehdokasasettelua toivottaen
Suomi toisena kielenä -opettajat ry:n hallitus
*
*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Mikäli sinulla ei ole vielä jäsentunnuksia, voit liittyä jäseneksi täällä.

Suomi toisena kielenä -opettajat ry.

Suomi toisena kielenä (S2) -opettajat ry. on kaikkien suomea toisena kielenä opettavien ja alan opiskelijoiden yhteinen pedagoginen ammattijärjestö. Yhdistys on perustettu vuonna 1994. S2-opettajat ry. toimii itsenäisenä yhdistyksenä, mutta se kuuluu myös Äidinkielen opettajain liittoon. Yhdistyksellä on lähes 600 jäsentä ympäri Suomea.

Yhdistyksessä pääset verkostoitumaan S2-opettajien ja myös monien muiden S2-alalla toimivien asiantuntijoiden kanssa. Yhdistys järjestää vuosittain vähintään kaksi koulutustilaisuutta, jotka ovat jäsenille maksuttomia. Jäsenenämme pääset myös mukaan s2ope-listalle, jonka kautta saat viimeisimmät S2-alan kuulumiset, tietoa S2-materiaaleista, koulutuksista, työpaikoista ja seminaareista.

Jäsenenä saat tunnukset näiden nettisivujen jäsenhuoneeseen, joka toimii jäsenten omina sivuina. Jäsenhuoneessa on keskustelupalsta, tuoreiden julkaisujen ja ajankohtaisten uutisten luettelo, työpaikkailmoituksia sekä materiaalipankki. Voit tutustua kotisivujemme kaikkiin toimintoihin käyttöohjeen avulla.